Tulevaisuuden työelämä 2023 -webinaaritallenne nyt katsottavissa ja tutkimusraportti luettavissa! | Tutustu >>

Martintalo sai uuden sydämen, jonka avulla säästetään energiaa ja luontoa

Martintalo Vantaan Jaakonkatu 2:ssa on rakennettu vuonna 1992 Siemensin Suomen pääkonttoriksi. Sittemmin tämä näyttävä rakennus Kehä III:n ja Hämeenlinnanväylän kupeesta on tarjonnut erinomaiset puitteet työskentelylle useille eri alojen yrityksille ja on varsinainen monitoimitalo tarjoten toimistotiloja eri kokoisten yritysten tarpeeseen, kuvailee talon historiaa Property Manager Henri Nuora Juhola Asset Management Oy:stä (kuvassa vasemmalla).

Talotekniikka modernisoitiin vastaamaan tämän päivän vaatimuksia

Kolmekymmentä vuotta on pitkä aika. Tässä ajassa tekninen kehitys on ehtinyt edetä suurin harppauksin, samoin kuin ympäristöystävällisyyden asettamat vaateet.  Se mikä talotekniikassa on ollut talon rakennusvaiheessa 1990-luvun alussa uusinta uutta, on tänä päivänä jo pitkälti vanhentunutta tekniikkaa. Talon vanhentunut tekniikka konkretisoitui mm. kasvaneissa energiakustannuksissa ja lisääntyneissä hiilidioksidipäästöissä.

Brunswick Real Estate Oy osti kiinteistön vuonna 2020 ja käynnisti samalla talotekniikan modernisoimisen, joka sisälsi ilmanvaihtolaitteiston ja kiinteistöautomaation uusimisen. Kiinteistöautomaatio toimii talon aivoina, jonka uusiminen mahdollisti teknisesti vaativimpien toteutusten, kuten maalämpöjärjestelmän käyttöönoton.

Kiinteistöautomaatio-, ilmanvaihtolaitteisto- ja maalämpöjärjestelmät ovat nivottu yhteen, joka mahdollistaa hukkalämmön tai hukkajäähdytyksen kierrättämisen sinne päin taloa, missä sitä kulloinkin tarvitaan. Uusi ratkaisu on tuonut tullessaan yli 80 % energiasäästöt ja hiilidioksidisäästöt ovat nykyisellään 400 tonnin tasoa – keskivertosuomalaisen hiilijalanjälki on keskimäärin 10 tonnia vuodessa.

Uusien järjestelmien vaikutus näkyy myös arjessa. Parantunut ja nopeasti olosuhdemuutoksiin reagoiva ilmanvaihtojärjestelmä tarjoaa työympäristön, jossa viihdytään ja jaksetaan tehdä töitä. Muutokset näkyvät käyttäjien arjessa uusina huonesäätiminä, patteriventtiileinä sekä valaistusratkaisuina. Modernit ratkaisut lisäävät myös tiloja vuokraavien yritysten luottamusta energiatehokkaaseen ja vastuullisuusasiat huomioon ottavaan kiinteistöön. Martintalo on hakenut näiden tehtyjen muutosten pohjalta BREEAM-sertifiointia, jonka oletetaan saavuttavan Very Good -tason, kertoo Technology & Sustainability Officer Markus Mittler, Brunswick Real Estate Oy:stä (kuvassa oikealla).

Martintaloa hallinnoi nykyisin kiinteistösijoitusyhtiö Castellum, joka osti kiinteistöyhtiö Kielon 22 kiinteistöä Brunswick Real Estatelta vuonna 2021.

Hyvät palvelut ja sijainti liikenteen solmukohdassa tekevät Martintalosta kiinnostavan kohteen

Vantaankoskella sijaitsevan Martintalon läheisyydessä löytyy monia tekniikan ja tutkimusalan yrityksiä, jotka tarjoavat verkostoimismahdollisuuksia alan toimijoille.  Samoin hyvät kulkuyhteydet, runsaasti pysäköintitilaa sekä henkilökunnan että vieraiden käyttöön ovat asioita, jotka puhuttelevat monia uusien toimitilojen etsijöitä.

Kehutun Antell-lounasravintolan lisäksi kiinteistöstä löytyvät monipuoliset palvelut, kuten vuokrattavia neuvottelutiloja, oma auditorio, viihtyisät saunatilat ja kuntosali. Tilavissa aulatiloissa pystyy järjestämään helposti isompiakin seminaareja. Kiinteistön oman kuntosalin lisäksi täältä löytyy fysioterapiaan, hierontaan ja urheiluvammojen hoitoon erikoistunut Fysio-Fox-hoitotalo sekä huippukylmähoitoja tarjoava CTN Recovery Clinic, listaa Henri Nuora talon tarjoamia palveluita.

Lisää luettavaa